Vähän sanoja, paljon sisältöä

Kotini mailla on / Elämän lähde. / Sen vesi tulee hopeisena vuoresta / helteessä kylmänä / jäissä jäätymättä / sen lepo on / jokahetkistä virtaa. /

Ja sinä joka sanot: eilenhän me kohtasimme, / kosketat huulillasi / uutta tuntematonta vettä, / et koskaan eilistä / et koskaan samaa.

Sirkka Selja (20.3.1920–17.8.2017): kokoelmasta Pisaroita iholla, 1978

Hän rakasti elämää

Vincent van Gogh (1853–1890)

Vincent van Gogh (1853–1890): Katu, Auvers-sur-Oise, 1890

Irving Stone (1903–1989): Hän rakasti elämää (Lust for life), 1934, elämäkerta Vincent van Goghista

Luetaan lapselle

Lasten kielen ja sanavaraston kehittymisestä - tai pikemminkin kehittymisen puutteesta - ollaan Suomessa kovasti huolissaan. Syytä sysätään usein ja varmaan aiheestakin erilaisten härpäkkeiden luomaan koukuttavaan maailmaan, josta ei lapsi tahdo saada enää katsettaan irti, aikuisista nyt puhumattakaan.

Lue lapselle kuvaa ja tarinaa – Kuvakirja lapsen ja aikuisen arjessa on Päivi Heikkilä-Halttusen kirjoittama ja Jenni Erkintalon kuvittama tietoteos, joka antaa monipuolista tietoa ja hyviä vinkkejä saatavilla olevista lastenkirjoista, niiden sisällöistä ja erityisesti myös kuvituksesta.

Kirjoittajan mukaan ”Päävastuu lapsen johdattamisesta kielen, loruttelun ja lastenkirjallisuuden pariin on vanhemmilla”, varhaiskasvatuksen ja myöhemmin koulun tehtävänä on antaa taustatukea tähän asiaan. Heikkilä-Halttusen monipuolisen tietoteoksen voisi ajatella kuuluvan niin kotien uudelleen muotiin tuleviin kirjahyllyihin kuin erilaisiin opettajanhuoneisiinkin varhaiskasvatuksesta perusopetukseen.

Lakkasuolla tapahtuu

Ulrika Lagerlöfin (s. 1984) Metsän omat -trilogian ensimmäinen osa Lakkasuo kertoo kirjailijan omasta suvusta, sen juurista Djupselestä ja Norlannin metsistä, jotka ovat vaikuttaneet syvästi suvun elämään monen sukupolven ajan. Kirjan on suomentanut Kristiina Vaara.

Teoksen kertoja Eva matkustaa työnsä puolesta sukunsa juurille Djupseleen puolustamaan metsäyhtiön hakkuita alueella, josta nuoret luonnonsuojelijat ovat löytäneet erityisiä luontoarvoja. Samalla hän palaa omaan nuoruuteensa ja sen vaiheisiin ja pääsee tutustumaan myös sukunsa aiempiin kohtaloihin alueella. Erityisesti isoäiti Sivin ja isoisä Johnin elämä 1930-luvulla avautuu hänelle aivan uudella tavalla puhumattakaan Nilasta, metsäsaamelaisesta, johon isoäidillä on tuntunut olevan erityinen yhteys.

Lagerlöfin teoksessa puhutaan siitä, kenellä on oikeus omistaa pohjoisen maa-alueita, metsäsaamelaisilla vai uudisraivaajilla. Toinen tärkeä teema on tämän päivän maanomistajien ja luonnonsuojelijoiden erimielisyys metsänhakkuiden oikeutuksista. Kenen puolella laki milloinkin on, kuka saa äänensä eniten kuuluviin?

Maatalouskonetaidetta

Nummella sijaitsevan Kovelan tilan Traktori- ja maatalouskonemuseosta löytyy 120 erilaista traktoria lähinnä vuosilta 1920–1955. Esillä on myös hevospelillä kulkevia ajoneuvoja, puintiin tarkoitettuja koneita ja moottoreita, moottorisahoja ja muita maanviljelykseen liittyviä laitteita. Paikka on avoinna joka päivä vuoden ympäri. Kovelan vuonna 1924 rakennetussa päärakennuksessa voi ihastella kartanoelämää vuosisatojen varrelta, esittely varattava ennakkoon.

kuvat: Kirjatimpuri

Oivallus

Omansa kullakin 

elämä, elämänusko, 

epäilyksetkin, 

joista saa alkunsa tuska, 

selliin jokaisen

jokin kielto tai syytös sulkee, 

kaihtelematta ken 

ja vapaana täällä kulkee? 

edes ehdonalaisuus 

aniharvalle suodaan meistä, 

ainoa mahdollisuus: 

surra ja likellä seistä.

  Hando Runnel (1938–): Oivallus, kokoelmasta Maan lapset, suom. Hannele Lempinen, Punaisten iltojen purppura, Valikoima Hando Runnelin runoja 1965–1987)

Kirjailijat ja meri

Sanna Nyqvistin teos Rannalla – Miten kirjailijat löysivät meren käsittelee viiden tunnetun klassikon: Jane Austenin (1775–1817), August Strindbergin (1849–1912), Marcel Proustin (1871–1922), Virginia Woolfin (1882–1941) ja Tove Janssonin (1914–2001), suhdetta mereen ja sen rantoihin kirjailijoiden teoksissa.

Perusteluna juuri näiden kirjojen valintaan monien muiden mahdollisten joukosta kirjoittaja mainitsee omien mieltymystensä seuraamisen lisäksi sen, että näiden kirjailijoiden teoksissa tulevat esiin ”rantojen kulttuurihistorian suuret kaaret Euroopassa 1800-luvun alusta nykypäivään”.

Teoksessa puhutaan meren ja sen rantojen merkityksestä kunkin kirjailijan tuotantoon. Vettä löytyisi myös lähteestä, lammesta tai järvestä, josta suomalaisen kansallismaiseman kuva lähinnä syntyy. Meren äärettömyys, voima ja arvaamattomuus tarjoavat luovalle työlle suurempia haasteita kuin makean veden äärellä oleminen.

Suvun tiheätä verkostoa

Camilla Nissisen (s. 1988) toinen romaani Rihmasto kertoo Almasta, joka elää kumppaninsa Johanneksen ja Lotta-tyttärensä kanssa vauvaperheen arkea. Alma kokee olevansa riittämätön pienen lapsen äitinä ja ihmettelee omien voimiensa vähyyttä. Almalla ei ole oman perheen tukea niin kuin Johanneksella, joka on saanut viettää turvallisen lapsuuden. Ilmari-ukki on Alman ainoa tuki, ollut jo lapsuudesta saakka, mutta hän on alkanut haurastua, myös muistinsa osalta.

Takaumina palataan Alman perheen menneisiin sukupolviin ja sieltä peräisin olevaan painolastiin, joka tuntuu siirtyneen Alman kannettavaksi. Ilmarin ja jo sitä aiemman sukupolven osattomuuden ja sota-aikojen vaikutus tuottavat polvesta polveen kytevää väkivaltaa, josta Ilmari omalta osaltaan yrittää pyristellä irti tekemällä töitä perheen eteen yli voimiensa ja osin lapsensakin unohtaen.

Ukkinsa kasvattama Alma joutuu oman lapsen saatuaan ja äidiksi tultuaan miettimään suhdetta äitiinsä Eevaan, joka pakeni kotoa heti, kun se oli mahdollista, ja jonka elämä ei oikein koskaan asettunut uomiinsa. Jotain samanlaista epävarmuutta omasta selviytymisestään Alma tunnistaa itsessäänkin. Onko hänellä mahdollisuus muuttaa omalta osaltaan sukunsa tarinaa? Millainen äiti hän itse haluaa lapselleen olla? 

Eino Leinon, runon ja suven päivä 6.7.

Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä:
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett' yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää.
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me yhdessä käydä vois?
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Eino Leino (1878–1926): ote Aurinkolaulusta, Hymyilevä Apollo (Sata ja yksi laulua, 1898)

kuva: Kirjatimpuri

Retkelle kansallismaisemiin

Suomen vuonna 1992 valittuihin virallisiin kansallismaisemiin kuuluu 27 erilaista maisemaa, jotka kuvastavat sekä luontoa että suomalaista kulttuuria. On olemassa perinnemaisemia, kulttuurimaisemia ja luonnonmaisemia, joilla jokaisella on aivan erityinen arvonsa.

Tuomo Kesäläisen esittelee kirjassaan Kansallismaisemat - Retkeilijän opas nämä kaikki Suomen kansallismaisemat matkakohteina, joita voi lähestyä monin eri kulkemisen tavoin. Mahdollisuuksia löytyy niin autolla, pyörällä, jalan kuin vesitsekin liikkuen lähestyä näitä kukin omalla tavallaan viehättäviä kohteita.

Kansainvälistä maisemapäivää vietetään 20. päivänä lokakuuta.

Huoltoasemalle

Älä ajele autopilotilla neuvoo Katleena Kortesuon teos Aivojen huoltokirja alaotsikossaan. Kirjoittajan mukaan ihmiset kyllä huolehtivat monesta muusta aivojensa osalta, mutta ÄLYn treenaaminen tahtoo usein unohtua. Tuhoamiseen sen sijaan sanotaan löytyvän resurssia, kuten kirjoittaja toteaa, että ”parhaita tapoja tuhoamiseen ovat aivojen käyttämättömyys, alkoholi, huonosti nukkuminen ja huono ravinto”.

Kirja sopii vaikka vain luettavaksi, koska sen alkuosa koostuu erilaisista ajatteluun liittyvistä kirjoituksista. Toisaalta toinen osa sisältää erilaisia koukuttavia tehtäviä, joissa pitää vaivata aivojaan ratkaisun keksimiseksi. Tätä kirjaa ei ahmaistakaan kertalukemalla!

Kovien aikojen lapsuudesta

”Muistot ovat meissä, / lihassyissä, hermostossa, hengityksessä, / ne virtaavat verenkierrossamme. Emme voi pyristellä irti, voimme vain elää.

Kun sitten iskee äkillinen kriisi, kun maailma lahoaa / alta, kun putoamme korkealta, ensimmäisenä esiin purskahtaa mennyt. / Olemme taas keskellä eilistä.”

Hanna Rytin (s. 1977) neljäs romaani Kaatuminen kuvaa kolmen ihmisen, Emen, Timpan ja Heljän lapsuutta ja nuoruutta 1990-luvun laman aikana ja elämää kolmekymmentä vuotta laman jälkeen. Miten perheiden konkurssit, menetykset ja avioerot vaikuttivat lasten kasvuiässä heidän mahdollisuuksiinsa kasvaa yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi ja millaiseksi heidän elämänsä muotoutui myöhemmin aikuisuudessa? Miten selvisivät he, joiden perheet eivät joutuneet kärsimään lamasta, vaan jopa hyötyivät muiden ahdingosta?

Vaikka Rytin teos ei ole kevyttä luettavaa, se tarjoaa vankan samaistumispinnan 1990-luvun lamaan ja lisää ymmärrystä myös tämänpäiväiseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen, joka ei ole jokaiselle yhtä onnekas. Romaani on ”omistettu kaikille niille, joille on annettu kannettavaksi näköalattomuuden perintö”.

Oli juhla ja juhannusilta...

Oli juhla ja juhannusilta ja koivut ja seppeleet,
soi laulelot rantamilta ja helkähti säveleet.
Oli suvisen riemun raiku ja liekissä kokkopuut,
kävi karkelo, kiiri kaiku, oli naurussa nuorten suut…

Oli Juhla ja juhannusilta, sanat: Erkki Kivijärvi (1882–1942), sävel: Ilmari Hannikainen (1892–1955), laulunäytelmästä Talkootanssit (1930)

kuva: Kirjatimpuri