Syksyn inflaation päälle hyökymistä, ruuan hinnan nousua, bensan, sähkön ja lämmityskulujen lisääntymistä, ruokajonojen kasvua ja yleistä epätoivoa odotellessa luettiin Susanna Alakosken (s. 1962) päiväkirjaa Köyhän lokakuu (Oktober i Fattigsverige. Dagbok). Sen mottona kirjan alkulehdellä on Allen Ginsbergin lause: ”Kirjoita siitä mikä saa sinut huokaamaan.” Jotenkin alkaa näyttää siltä, että aiheesta kirjoitetut kirjat eivät sisällöltään koskaan vanhene. Alakosken jo viime vuosikymmenen alkupuolella ilmestyneen kirjan on suomentanut Katriina Huttunen.
”Minä tiedän jotakin köyhyydestä. Vanhempani kävivät töissä. Olimme silti köyhiä. Olimme maahanmuuttajia, elimme minimipalkalla. Molemmat vanhempani tekivät pimeitä töitä saadakseen rahat riittämään. Aina väsyneitä. Aina kipeitä. Silti emme käyneet koskaan lomalla. Syrjäytymistä, kyllä, huono-osaisuutta, totta kai. Emme kuitenkaan puhuneet työttömyydestä emmekä liian korkeista minimipalkoista. Köyhyys on sitä kun ihmisellä ei ole sananvaltaa, vaikutusvaltaa. Sitä kun hän ei usko voivansa muuttaa omaa tilannettaan, sitä kun olot eivät kohene vaikka hän käykin töissä. Se on kuin eläisi käsikoukkua toivottomuuden kanssa. Köyhä käy töissä, saa matalaa palkkaa ja pysyy köyhänä. Sellaiset kokemukset eivät rakenna sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa.”
Alakoski asuu ja työskentelee Ruotsissa, jonne hänen lapsuusperheensä muutti Suomesta 1960-luvun lopulla, jolloin suuri joukko suomalaisia muutti sinne työpaikan ja jokapäiväisen leivän toivossa. Osa selviytyi muutosta uuteen kulttuuriin ja sopeutui, osa ei. Alakoski on kirjoittanut useita romaaneja ja lastenkirjoja ja toimittanut antologioita. Hän sai vuonna 2006 arvostetun August-palkinnon teoksestaan Sikalat.
Susanna Alakoski: Köyhän lokakuu - Päiväkirja, suom. Katriina Huttunen