Kai Kortelaisen ja Jipun eli Meri-Tuuli Elorinteen (s. 1985) yhdessä koostama teos Jippu – kun perhonen lakkaa hengittämästä kuvaa minä-kertojan äänellä laulaja ja lauluntekijä Jipun elämän moninaisia vaiheita lapsuudesta tähän päivään saakka.
Petri Tuunaisen kirjoittama teos Armi Aavikko (1958–2002), joka kertoo vuoden 1977 Miss Suomesta ja laulajasta Armi Aavikosta, valaisee Armi Aavikon myös monivaiheista elämää lähipiirin ja työtovereiden kertomana. Kumpaakin edellä mainittua teosta rikastuttavat päähenkilöidensä kirjoittamat runot, joista voi molempien osalta huomata myös kirjallista lahjakkuutta.
Yhteistä näille taitelijoille – joista toinen onnekkaasti elää ja toista voidaan enää vain muistella – on musikaalinen lahjakkuus, herkkyys ja viehättävyys, joka tällaisena yhdistelmänä voisi ennustaa elämässä suurta suosiota. Heille yhteistä on ollut myös hyvin nuorena tullut menestys ja sen mukanaan tuoma huomio ja toisaalta viihdemaailman kovuus, joiden sietämiseen on tarvinnut keinoja, jotka ovatkin sitten muuttuneet rengistä isännäksi ja tuoneet elämän tielle vaikeuksia.
Vastuksista hengissä selvinnyt ja kirjan perusteella menneen kanssa asiat selvittänyt minä-kertoja Jippu toteaa kirjan viimeisellä sivulla:”Kun olin vuodattanut sieluni tynnyrin tyhjäksi minua kuunnelleelle arvokkaalta näyttävää puista kävelykeppiä käyttäneelle psykiatrille, tohtori keskeytti minut, tarttui ikiaikaiselta näyttäneeseen keppiinsä ja avasi viimein suunsa: ‘Taiteilija. Annan sinulle diagnoosiksi taiteilija.’”
