Olipas lennokasta luettavaa tämä Ismo Leikolan ja Angelika Leikolan Los Angelesissa suurelta osin koronakaranteenin aikaan kirjoitettu pakinahenkinen matkakertomus Suo, kuokka ja Hollywood.
Stand up -koomikko Ismo Leikola ja hänen vaimonsa Angelika kutsutaan kokeilemaan siipiään rapakon taakse, ja mukaansa he ottavat kolmannen perheenjäsenen, espanjankielisen, purentavikaisen katukoiransa Lilyn, jonka haasteena on espanjan ja suomen kielen hallinnan lisäksi vielä amerikanenglannin haltuun ottaminen.
Leikolat muuttavat jenkkeihin joulukuussa vuonna 2015 – lapsellisena ja pelokkaana pariskuntana, kuten he itse kirjoittavat – ja palaavat takaisin Suomeen lähes viisi vuotta stand up -viihteen menestyksekkäillä mutta risukkoisilla poluilla seikkailtuaan koronan jo riehuessa valtoimenaan.
Ja mitä jäi matkalta rinkkaan; ainakin sisäinen muutos, jota kirjoittajat kuvaavat näin:
”Kun ihminen lähtee omasta synnyinmaastaan muualle asumaan, hän luulee, että hän voi halutessaan palata takaisin ja kaikki on niin kuin ennenkin. Niin ei kuitenkaan ole. Jokaisesta maahanmuuttajasta tulee pysyvästi ulkopuolinen kaikkialla, niin synnyinmaassa kuin kotimaassakin. Ensimmäisessä hän on se, joka joskus lähti pois, ja jälkimmäisessä hän on se ikuinen uusi tulokas. Uuden kulttuurin koulimana ja muuttamana hän ei enää sopeudu kokonaan vanhaan kulttuuriinsa, mutta ei myöskään koskaan ihan täysin uuteenkaan kulttuuriin, koska hän ei ole tottunut pitämään sitä normina lapsuudesta asti. Kaiken tämän myötä ihmisellä ei ole enää oikeaa kotia missään. Ei samalla lailla kuin ennen lähtöä. Hänestä tulee pysyvästi irrallinen.” … ”Tämä on hinta, joka maksetaan, kun synnyinmaasta muutetaan pois. Mutta tilalle saa paljon muuta, kunhan jaksaa odottaa, mitä tämä ”muuta” tulee tarkoittamaan.” … “Meille muuton isoin anti on nimenomaan ollut juuri tämä irrallisuus ja sitä myöten ihan uudenlainen vapaus - kunhan muutoksesta seurannut myllerrys oli ensin käsitelty loppuun.”
