Näin lukuviikon kunniaksi temmattiin kouraan vaihteeksi pohjoismaalaista kirjallisuutta. Ruotsalaisen Alex Schulmanin (s. 1976) romaani Eloonjääneet (Överlevarna) on hänen kolmas suomennettu romaaninsa, suomennos on Jaana Nikulan. Muut aiemmin suomennetut ovat Unohda minut (Glöm mig) ja Polta nämä kirjeet (Bränn alla mina brev). Schulman on kirjoittanut kaiken kaikkiaan viisi teosta, jotka kertovat perheenjäsenten välisistä suhteista.
Perheen pojat; vanhin Nils, keskimmäinen Benjamin ja nuorin Pierre, ovat kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen palanneet perheen kesämökille, joka sijaitsee kaukana siitä kaupungista, jossa he tavallisesti asuvat. Paluun aihe on äiti, joka on viimeisenä toiveenaan halunnut, että kuoleman jälkeen hänen tuhkansa siroteltaisiin kesämökin järven rantaan.
”Haluan, että teette sen itsenne tähden. Menkää autolla, ajakaa pidempää reittiä. Haluan kuvitella teidät yhdessä. Olette tuntikausia autossa, sitten kolmisin järvellä ja illalla menette saunaan, olette keskenänne eikä kukaan ole kuulemassa. Haluan että te teette sen mitä me emme koskaan tehneet: puhutte toisillenne.”
Ja pojat lähtevät, autolla, kuten äiti on toivonut. Samalla aika alkaa kulkea taaksepäin ja takaumat lapsuudesta seuraavat toistaan, siihen päivään, jolloin kesämökillä tapahtuu onnettomuus ja mikään ei enää ole niin kuin ennen. Schulman kuvaa tarkasti ja ansiokkaasti perheenjäsenten välistä riippuvuutta, erityisesti lasten asettumista perheessä tietyn roolin kantajaksi ja kuvaa myös vaikeutta päästä tästä omaksutusta roolista aikuisenakaan eroon, vaikka perhesuhteet muuttuisivat. Kirjan viimeisillä sivuilla tapahtuva yllättävä käänne hämmentää kyllä jonkin verran, kun muuten eheä teos olisi ansiokas ihan sellaisenaan.
