Näin lähes kansainvälisen tyttöjen päivän (11.10.) kynnyksellä sattuikin silmiin sopiva teos, tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917-1976) autofiktiivinen, Kööpenhamina-trilogiaan kuuluva ensimmäinen kirja, Lapsuus. Se on ilmestynyt Tanskassa jo vuonna 1967, ja sitä lukemalla voinee vähän ounastella, ovatko joidenkin ihmisten lapsuuden kokemukset niistä ajoista jollain tavalla muuttuneet. Lapsuus-kirjan takakansi kertoo, että tekijä on tanskalaisten rakastetuimpia kirjailijoita. Kirjan suomennoksen on tehnyt Katriina Huttunen.
Tove-kertoja elää lapsuuttaan Vesterbron työläisten lähiössä perheensä, isän, äidin ja isoveljen kanssa. Ympäristö näyttää joskus jopa inhorealistiset kasvonsa lapsesta asti ahdistuneelle ja tarkkaavaiselle tytölle, joka osaa ennalta aavistaa myös arvaamattoman äitinsä mielenliikahduksia. Ympäristön nuorten ja vanhempienkin naisten kohtalot saavat Toven vähitellen ajattelemaan omaa osaansa ja tulevaisuuttaan tässä maailmassa.
”Lapsuudesta ei pääse pois, se tarttuu kuin haju. Sen huomaa muista lapsista, koska jokaisella lapsuudella on oma hajunsa. Omaa hajua ei voi haistaa, ja joskus pelottaa, että se on pahempi kuin muiden. Kun jututan toista tyttöä jonka lapsuus haisee tuhkalta ja hiileltä, hän ottaa yhtäkkiä askeleen taaksepäin, sillä hän on haistanut minun lapsuuteni hirveän löyhkän. Aikuisten lapsuus roikkuu repaleisena ja puhkottuna heidän sisimmässään kuin käytetty ja koinsyömä matto jota kukaan ei ajattele eikä tarvitse. Heistä ei näe että heillä on ollut lapsuus, eikä heiltä uskalla kysyä miten he käyttäytyivät päästäkseen sen läpi ilman että se jätti heidän kasvoihinsa syviä arpia ja jälkiä.”
Isoveli on perheen toivo, johon satsataan, mutta perheen tyttöä ei tarvitse kouluttaa, vaikka hänen aavistellaankin olevan lahjakas kirjoittaja, vaan hänen odotetaan mahdollisimman nopeasti menevän töihin tienaamaan perheelle rahaa. Lapsuus loppuu ripiltä pääsyyn ja sukulaisille järjestettyyn rippijuhlaan.
”Nyt minusta varisevat viimeisetkin rippeet kuin auringon polttaman ihon riekaleet, ja alta paljastuu väärä, mahdoton aikuinen. Luen runokirjaani, yö vaeltaa ikkunan ohi, ja minun tietämättäni vaipuu lapsuus hiljaa muistin pohjalle, siihen mielen kirjastoon josta olen ammentava tietoa ja kokemusta koko loppuelämäni ajan.”
Näitä tietoja ja kokemuksia Ditlevsen olikin sitten myöhemmin siirtänyt kirjalliseen muotoon kaiken kaikkiaan 39 teoksen verran. Tuotantoon kuuluu runoja, novelleja, romaaneja ja muistelmia.
