Virginia Wolfin kirjoittama teos Oma huone ilmestyi jo vuonna 1929, ja siinä puhutaan naistaiteilijan oikeudesta omaan tilaan ja huoneeseen, jossa voi keskittyä ja ammattiaan harjoittaa. Se ei ollut itsestään selvyys Suomessakaan viime vuosisadalla. Minna Canth ja Fredrika Runeberg ajoittuvat vieläkin kaukaisemmalle, 1800-luvulle, ja heistähän kuullaankin monenlaisia tarinoita siitä, millä hellan- ja kaapinkulmalla he kirjoitustyötään milloinkin tekivät.
Suvi Ratinen on ottanut selvää suomalaisten naiskirjailijoiden työhuoneista kirjassaan Omat huoneet – Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten. Kirjailijoista tässä teoksessa on mainittu Aino Kallas, Helmi Krohn, Anni Swan, Maria Jotuni, Elsa Heporauta, Hilja Haahti, Maila Talvio, Hella Wuolijoki, L. Onerva ja Ain’Elisabet Pennanen. Jotkut mainituista naisista olivat siinä onnellisessa asemassa, että heidän perheessään oli palvelija tai useita, ja joskus jonkinlainen työhuonekin tai työsoppi järjestyi, joillekin naisista taas jo pelkkä katon päälle saaminen tuotti kovia paineita ja vaikeutti kirjoittamista. Eikä vankilakaan, jos sinne joutui, näyttänyt olleen tuolloin ihan mahdoton paikka saada aikaan kirjallista tuotosta.
Piirit olivat pienet, ja älymystö ja kulttuuriväki näytti tuntevan hyvin toisensa. Mielenkiintoisin kuvin varustettu Ratisen kirja on paitsi elävä kuvaus viime vuosisadan naiskirjailijoiden työhuoneista, myös antoisaa luettavaa kyseisen ajan kirjailijoiden ja muiden kulttuurin vaikuttajien elämästä ja toiminnasta ja samalla myös tämän väen suosimista kaupunkiasunnoista, maaseutuhuviloista ja muista osoitteista.
