Tässä blogissa on yritetty ahkerasti muistaa Aleksis Kiveä (1834-1872) hänen merkkipäivänään 10.10. Löytyy Metsämiehen laulua, Sunnuntaita, Makeasti oravaista ja Seitsemän veljeksen alkusanoja, jos selaa arkistoa taakse päin lokakuisen merkkipäivän kohdalle. Vuonna 2016 maestro itse Helsingin Rautatientorilla istuskellessaan loihe lausumaan kursiivilla painettua, omintakeista sanontaansa, joka menee näin (KT 10.10.2016):
Täss’ halavan himmeän alla istun ja varpaita paleltaa.
Ei nuttua kunnollista, ja päätäin syysvihuri kuumottaa.
Jos Oksanen nyt näkis, hän varmaan säälisi Stenvallia,
Katuis’ kovia tuomioitaan ja kantais’ steissiltä lattekahvia.
Täll’ seudull’ ryske ja pauhina ankar tienoissa ympär käy,
kun stadia tiivistetään, ei niittua viherjäistä missään näy.
Mut kanervainen kangas, niittu hohtavainen yhä houkuttaa.
Kaukametsä ilmanrannall’ siell’ niin kutsuvasti odottaa.
Katsannoll' tyynell', kaukana pelvost istun ma aikani tässä,
Lopulta mullekin kai käy hyvin, niin kuin usein käy elämässä.
Mun impeni valkea liina tuoll’ jo tuulessa liehahtaa.
Mä syliini kierron immen, saan helmaansa uinahtaa.
(kursivointien copyright Aleksis Kivi)