Näin Runebergin (1804-1877) päivän kunniaksi vilkaistiin takavuosien Kirjatimpurin kirjoituksia Jussi Lutviikista. Vuonna 2015 hehkutettiin hänen älykästä ja ahkeraa vaimoaan Fredrikaa. Sen jälkeen käytiin Saarijärvellä ihastelemassa Paavon luonnikasta, ahkeraa ja anteliasta käytöstä vuonna 2016, ja Lähteellä vierailtiin vuonna 2017. Sitten bongattiin se ‘illanruskon auermaan’ lentävä Joutsen vuonna 2018 ja Iisalmen Koljonvirran häränsilmien luona käytiin äimistelemässä Sven Dufvan isänmaanrakkautta vuonna 2019. Kirjahyllyn uumenista löytyi vielä opus, josta nyt loihetaan lausumaan muutama sananen.
Elgskyttarne - Hirvenhiihtäjät -eepos vuodelta 1832 on Johan Ludvig Runebergin heksametrimittaan kirjoitettu esikoisrunoelma, joka kertoo erämaapitäjässä asuvan tavallisen köyhän kansan elämästä ja jonka katsotaan olleen alkuna koko suomalaisen kirjallisuuden kansankuvaukselle. Hirvenhiihtoakin tässä eepoksessa harrastetaan, mutta keskeiselle sijalle nousee kuitenkin, mikäpä muukaan kuin rakkaus. Runeberg kirjoitti tuotantonsa ruotsiksi, ja sitä on suomentanut esimerkiksi Malakias Costiander, Elias Lönnrot, Otto Manninen ja Teivas Oksala.
”Torpass’ iltanen äsken ol’ ollut. Pintava pöytä / siin’ oli tähteineen: läpileivänkantoja, tuoppiin / kaljaa, kuppeihin perunoita ja muikkuja jäänyt. / Lämpöä tulvillaan tupa läikkyi, räiskyvä hiillos / paahteli heltein herttaisin, laen sauhua täyteen / ryöhysi, pilvestään joka pilkahtaa pärepinkkain / tuskin salli ja reen päält’ ortten, kussa ne kuivui. / Vaan savu tumma se ylhääll’ ui, pärevalkeat alla / loimua loi, niin sain valon ehtootyöt salokansan, / vuodett’ Anna kun itselleen, emo toimeva torpan, / arvon miehelleen teki myös, liki muuria huuhtoi / mustaa kattilataan tytär itsekseen hyräellen / mielissään runojaan, ovinurkass’ uuttera poika, / reipas mies, parivarsoilleen tömisytteleville / altaaseen hyväliitteiseen apesilppuja ahtoi.”
Hirvenhiihtäjät, 1. laulu, suom. Otto Manninen
