Heti edellisen teoksen Lucy Bartonin lukemisen jälkeen oli melkein pakko tarttua Elisabeth Stroutin uusimpaan, tänä vuonna suomennettuun teokseen Kaikki on mahdollista (Anything is Possible). Ja yllärin pylläri; teos jatkaa edellisen kirjan Lucy Bartonin tarinaa, mutta nyt kotiseudulla Lucyn lapsuuden ja nuoruuden aikana asuneiden ihmisten näkökulmasta ja pari vuosikymmentä myöhemmin. Teoksen on suomentanut Kristiina Rikman.
Lucynkin lapsuusperheen erilaisuus tulee henkilöiden kertomana esiin, mutta ennen kaikkea kertojat tuovat uusia näkökulmia sekä omaan elämäntarinaansa että niiden naapureiden elämään, joita aiemmassakin kirjassa kohdattiin. Alkaa vaikuttaa siltä, että josko se Lucyn lapsuusperhe nyt muihin verrattuna niin täysin kummallinen olikaan, kun saa tietää, mitä muissakin perheissä samaan aikaan tapahtui ja millaisten tragedioiden ja vastuksien keskellä ihmiset elivät. Jotkut kirjan kertojista ovat myös kuulleet, että kotimaisemissa lapsena asunut Lucy on kirjoittanut muistelmateoksen lapsuudestaan ja joku lukeekin sen. Mitenkä tästä teoksesta tuleekin jollain tapaa mieleen Edgar Lee Mastersin klassikko Spoon River antologia (suom. Arvo Turtiainen, 1915), jossa hautakiviin kaiverrettujen nimien takana olevat, aiemmin eläneet henkilöt saavat kertoa oman elämäntarinansa postuumina. Stroutin kirjan kertojat ovat kuitenkin vielä hengissä ja kohtuullisissa voimissaan.
Ja tarinoita riittää; on Tommy, jonka maitotila palaa poroksi yhtenä yönä, mutta joka selviää siitä, kun hän kokee sinä yönä tunteneensa korkeamman voiman kosketuksen, on ylipainosta kärsivä Patty, jolla on sairas, estynyt mies, sisar Linda ja dementikkoäiti; on Charlie, joka ei ole toipunut Vietnamin sodan koettelemuksista, on upporikas pariskunta, joka tirkistelee salaa heillä yöpyviä vieraita ja niin edelleen. Ja on myös Annie, joka lapsuudessa rakastaa metsissä vaeltelua ja löytää myöhemmin teatterin elämäänsä. Kaikilla kertojilla on taustansa, ja kun jokainen kertoo jotain myös toisistaan, muodostuu monenkirjava mosaiikki, jossa värikkäät, elämänmakuiset, mutta tuskaakin tuottaneet palaset loksahtelevat oikeille paikoilleen. Kirjailijalta löytyy ymmärrystä sekä niille, jotka ovat jääneet että niille, jotka ovat lähteneet.
”Ja hetken Annie mietti, etteivät hänen veljensä ja sisarensa, hyvät, vastuuntuntoiset, kunnialliset, oikeamieliset, olleet ikinä kokeneet intohimoa, joka pani ihmisen riskeeraamaan kaiken, vaarantamaan päättömästi kaiken mikä oli heille rakasta – saadakseen olla lähellä sitä häikäisevää auringon säihkettä, joka jotenkin niinä hetkinä tuntui jättävän maan taakseen.”
