”Ei ollut sattumaa että juuri tässä kaupungissa ajattelin parrakasta miestä jonka muovikasseja olin auttanut kantamaan. Miltä maailma tuntuu kun ei ole vanhempia, ei kotia, ei puolisoa, ei kauneutta, ei älyä, ei rohkeutta ei uskonnollisuutta ei mainetta eikä itsetuntoa? Miltä maailma tuntuu kun lukemattomilla kysymyksillä yrittää korvata sen yhden kysymyksen jota ei uskalla esittää? Ja miltä maailma tuntuu kun kaikki on epämiellyttävää, tyhjänpäiväistä, asiaankuulumatonta ja mieletöntä?”
Tällaisilla tunnelmilla Markku Pääskysen (s.1973) yhdeksännen romaanin Hyvä ihminen päähenkilö, 21-vuotias Rakku miettii elämänsä jo kuluneita seitsenvuotiskausia ja haljuilee Euroopan kaupungeissa opintolainansa rippeillä. Rakku on jo lapsena halunnut olla jotain muuta kuin tyttö tai poika – hän on halunnut aina olla ihminen. Kesän aikana kuljeskellessaan hän tapaa erilaisia ihmisiä ja yhden hyvin merkittävän, jonka kanssa perustaa myöhemmin perheen.
”Kodissamme on hiljaista. Istumme pöydän ääressä. Siinä hiljaisuudessa ajattelen kaupungin ääniä joita kauan sitten ei ollut: metrovaunussa kuuluva ääni kun näyttötaulun teksti rapisten vaihtuu, vetolaukun rytmi mukulakivillä, lähdevesipullon rypistyminen, jäätelöauto, spraymaalipurkin helinä, peruuttava kuorma-auto, tekstiviesti, rullalaudan kolina kun ollie keksittiin, vikinä joka kuuluu kun ottaa verkkoyhteyden puhelinlankaa pitkin. Ensin nuo äänet yllättävät, sitten niihin tottuu ja lopulta niitä ei enää kuule. Pelottavalla tavalla ne muistuttavat läheisen ihmisen puhetta joka on muuttunut ennalta arvattavaksi, yllätyksettömäksi ja arkipäiväiseksi. Sitä puhetta ei enää kuuntele vaikka se sisältäisi tärkeitä asioita. Ja kun sitä ei kuuntele, läheinen on muuttunut yhdentekeväksi. Ja tämä erehdys on kaiken loppu: toista ei kuule, ei näe eikä häntä enää ole.”
Pääskysen tapa kirjoittaa näyttää jotenkin hyvin tavalliselta, mutta on jäljittelemätön; vaikka kuinka yrittää, ei oikein saa selville, mistä se johtuu, tekijällä on ihan omintakeinen suomen kielen taju. Kun tämän monikerroksisen kirjan luettuaan tulee paitsi hämmentyneeksi myös surulliseksi, lopputulemana on, että käsissä on kirja, johon tullaan vielä monta kertaa palaamaan.
