Aki Ollikaisen (s. 1973) uusin romaani Pastoraali, kuten hänen vuonna 2012 ilmestynyt ensimmäinen romaaninsa Nälkävuosikin, on niukkasanainen ja vangitseva. Se on kuvaus yhdestä suvisesta päivästä jossain itäisen Suomen uneliaassa syrjäkylässä, jossa ”sisäistä valoaan etsivät ihmiset olivat kokoontuneet hiljaisuuden retriittiin kuuntelemaan, kuinka monella tavalla Jumala osaa olla vaiti”. Kirjan upean graafisen suunnittelun on tehnyt Elina Warsta.
Pastoraali-käsite (ital. pastorale) on peräisin paimenrunoudesta ja siihen liittyvästä musiikista, näytelmistä ja kuvataiteesta (www.wikipedia.fi). Jo Antiikin aikaan Longos (n. v. 200 jKr.) kirjoitti romaanin Dafnis ja Khloe, jossa kuvataan kahden nuoren paimenen rakkaustarinaa.
Ollikaisen romaanin henkilöt on tarkoin valittu; on Ruotsissa asuva Reino, joka on tuonut sotalapsena Ruotsiin viedyn velipuolensa ruumiin kotimaan multiin haudattavaksi, on ikääntynyt Vilho, jonka vaimo Sirkka on menettänyt muistinsa ja jota Vilho edelleen rakkaudella hoitaa, on Vilhon ja Sirkan tytär Leena ja tyttären mies Esko, on nuoremman, kaupungissa asuvan Liisa-tyttären teini-ikäinen tytär Meri, joka on kesälomalla isovanhempiensa luona. On maalle muuttanut luomutilallinen Elina ja hänen miehensä Aatu, joka kasvattaa lampaita, ja heidän poikansa Kaius, Merin ikäluokkaa.
Paimenrunouden mukainen luonnon mytologia on vahvasti mukana; on Kronos, suuri hauki, joka saalistaa matalassa rantavedessä ja joutuu lopulta itsekin saaliiksi, on mykkä karitsa, jonka Aatu on ottanut suojatikseen, on susi, jonka Aatu on nähnyt yöllä tienristillä ja on myös kaikista suurin ja mahtavin, korven hallitsija, kontio. On myös uhraus, joka tästä kaikesta kuuluu antaa, että asiat löytäisivät uudet mittasuhteensa, kuitenkin erilaisina kuin ennen.
”Aurinko kohosi taivaalle. Se paimensi untuvapilviä pois valonsa tieltä, se säännösteli onnea ihmisille pienissä erissä. Nuorille se oli varannut juovuttavat hetket. Nuoruutensa menettäneille se tarjosi aika ajoin pienen epätoivoisen tilaisuuden, jollaisen osuessa kohdalle nämä poloiset kuvittelivat vielä tavoittavansa kauan sitten kadotetun euforian.”
