Rafael Donnerin (s.1990) esikoiskirja Ihminen on herkkä eläin (Människan är ett känsligt djur, 2018, suom. Laura Jänisniemi) on omaelämäkerrallinen essee. Se pohtii ihmisen elämän monia eri puolia; käsiteltävinä aiheina ovat heikkous, vahvuus, yksinäisyys, itsevarmuus, hulluus, vapaus, häpeä, ylpeys, miehekkyys, katkeruus, tietämättömyys, itsekkyys, huoli ja usko, eli aika kattavaa settiä ihmisenä olemisesta. Se kertoo rivien välissä myös kirjailijan suhteesta isäänsä, suomalaiseen kirjailijaan ja elokuvaohjaajaan Jörn Donneriin.
Rafael Donnerin esseissä pohditaan monia henkilökohtaisia ja raskaitakin asioita, mutta jotenkin sellaisella keveydellä ja nuoren kirjoittajan tuoreudella, että kirja tuntuu aiheistaan huolimatta jopa viihdyttävältä. Onpa kyseessä sitten yksinäisyyden kokemus, angsti tai hulluuden tai häpeän tila, yhtä kaikki se herättää lukijassa jopa surumielistä huvittuneisuutta ja yhteisesti jaettavan kokemuksen tunteiden voimasta. Ovatko nämä aiheet kuitenkin niin yleisinhimillisiä, että ne koskettavat jokaista tallustelijaa jossain elämän vaiheessa? Kirjailijan yksi tärkeimmistä tehtävistä on antaa näköaloja laajemmalle kuin oman sukan varteen, auttaa lukijaa oman elämänsä kiemuroita pohtiessa ja tarjota toivoa usein toivottomassa maailmassa. Sellaiseen tarpeeseen tätä kirjaa voi lämpimästi suositella.
Kirjailijan isä Jörn Donner julkaisi myös tänä vuonna uusimman oman romaaninsa Vesi on verta sakeampaa (Blod är tunnare än vatten, 2018, suom. Kari Koski). Median antamien tietojen mukaan myös isän ja pojan yhteistyö jatkuu monella eri saralla, joten ”perästä kuuluu, sanoi torventekijä”.
