Nyt tulee rutkasti elikkäs kakskorvavasullinen lohdun sanoja erityisesti niille pöytälaatikkoon kirjoittaville, jotka ovat aina halunneet saada aikaan fiktiivisen eli kuvitteellisen teoksen, mutta eivät ole päässeet pidemmälle kuin sivulle sata ja kaksi. Ja sitten on topannut. Niin, mikä? No se ajatuksenjuoksu ja sanottava, ja on iskenyt tyhjän paperin kammo. Lohtua tämä kirja saattaa tuoda myös läheisensä menettäneelle, kun se tuo surun niin konkreettisesti näkösälle.
Lontoolainen kustannustoimittaja Max Porter (s.1981) on näätsen kirjoittanut tuon otsikossa mainitun kirjan Surulla on sulkapeite (Grief is the Thing with Feathers), ja uskokee tai äläkee, sen mitta on hikiset 120 sivua, ja ne sivutkin ovat melkein puolityhjiä. Ja nyt tulee yllätys; kirja on ilmestynyt jo 21 maassa ja palkintoja sen kuin satelee.
Kirja kertoo miehestä ja hänen kahdesta pikkupojastaan, jotka ovat kokeneet suuren menetyksen; perheen äiti on kuollut. Kaikki yrittävät käsitellä menetystä omalla tavallaan ja ovat hukkumaisillaan siihen. Sitten jostain paikalle lennähtää iso, musta varis, joka tarjoutuu jäämään kotiin niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen. Vaikka se osoittautuu hankalaksi kohdata, se osaa myös lohduttaa ja vaatia ryhdistäytymistä, erityisesti isältä. Varis on allegoria surulle, jota käsittelemättä ei päästä eteenpäin ja uuteen toivoon. Isän, poikien ja variksen kommentit vaihtelevat teoksessa ilman sen tarkempaa loogista järjestystä. Sellaista on sureminen.
Kirja tekee kunniaa brittikirjailija Ted Hughesin kulttirunokokoelmalle Crow. Kirjan on suomentanut Irmeli Ruuska.
