Tulevaa älä ikävöitse aikaa / ja kerran mennyttä älä kyynelöitse aikaa. / Vain käteisraha Nykyisyys on käypää! / Ei ole menneistä, ei tulevista taikaa.
Sain elon tiellä ihmisiä monta tuttavaksi, / mut onnellisia näin lajia vain kaksi: / oli toinen tarkoin selvillä hyvästä ja pahasta, / ja toinen niistä hullua ei tullut hurskaammaksi.
Miks aina mestaroida maailmaa? / Miks aattein sydäntänsä nakertaa?/ Iloitse! – sillä aikain aamuna / ei sinusta tehty neuvonantajaa!
Se lempi, jonka aika haihduttaa, / on lieden tuhkaa, tuskin haaleaa… / Mut suuri rakkaus ei tunne aikaa, / ei paikkaa, unta eikä kuolemaa.
On viini kyllä paljon pahan syy/ ja maine seurassa sen tärveltyy… / Mut mitä puoleksikaan yhtä oivaa / voi ostaa se, ken muille viinin myy?
Kuin vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa, / niin päivistäni tänään taas päivä katoaa. / Mut milloinkaan en murehtinut ole päivää kahta: / en päivää, joka jäi jo taa, en päivää tulevaa.
Nyt säästä mua tuskalt´ ankealta, / nyt pahat työni peitä maailmalta: / oi tänään onnellinen anna minun olla! / Lyö huomenna – nyt mieltäs, Herra, malta!
Kun olin nuori, ei outo ollut mulle opin tie,/ ja vanhemmiten mestariksi minua luultu lie… / Siis tietää tahdotteko viisauteni viisauden? / – Kuin tuuli meidät tuo, niin viima meidät vie!
Kuin poolopalloa, niin pelissä elämän / koet Kohtalon sua lyövän, heittävän. / Vait alistu vain kaikkeen, / sillä miksi niin käy, sen tietää yksin, yksin Hän.
Kun olin nuori, mielin palavin / koin tutustua pyhiin, viisaihin/ ja kuuntelin… mut aina palasin / samasta ovesta kuin meninkin.
Jos maljas viinin, huulet huuliltas / vie kaiken Loppu, Alku… lohtunas / on: olet tänään, mikä olit eilen, / ja – vähemmän et ole kuoltuas!
Ja enkeli kun virrankaltaan luo / sinulle viimein mustan kalkin tuo / ja käskee sielus juoda siitä, se / vie huulilles – ja säikkymättä juo.
Jos Suurta Salaisuutta järjelläs / sa ratkot – niin tee pian tehtäväs! / toden ja väärän erottaa vain hius, / ja siinä häilyy hely elämäs!
Lähetin sieluni pois päältä maan / maailman toisen Kirjaa tavaamaan. / Se vihdoin palas: - Itse olen taivas / ja helvetti… se tiesi tullessaan.
Isot ja pienet ruukut vierekkäin / maapohjan peitti, sopet seinämäin, / ja jotkut puhui, toiset oli vaiti, / mut niin kuin kuuntelevan niiden näin…
Tämä tulomme, menomme – kannattaako? / Elon hedelmän kypsäksi – koskaan saako? / Kun tähtien alla sieluista parhaat / palavat tuhkaksi – sano: savuaako?
-Oi meren kaukaisuutta! Pisara nyyhkyttää. / – Sinä suret aivan suotta! meri suuri hymyää: / - Olemme kaikki yhtä, kaikki Jumalaa, / ja välillemme piste vain pieni, Aika, jää!
Omar Khaijam: Teltantekijä, Omarin malja, Viisaan viini, suomennos Toivo Lyy
