Lumessanukkuja
Hän on pysähtynyt selälleen, toinen jalka / arvokkaasti toisen päällä, pullot ympärillä, / kädet housunkauluksen alla, lämpimässä, / silmät katsovat lumen takaa suoraan Uranukseen, / täit alkavat kangistua äkkiä viilenneissä kainaloissa. / Musta suu on puolillaan lunta.
Nyt lepää korokkeellaan jalosyntyinen suomalainen. / Ihmisiä tulee ja menee, ja menee ja tulee.
Hän nukkuu, sanon pojalleni, hänen on hyvä olla, / ei lumi paina.
Nyt ei oo yö, sanoo kaksivuotias, nyt ei nukuta, ei oo kylmä.
Mutta puiston portille on saapunut tumma hahmo, / nukkuja nousee, riisuu takin, kengät, housut, / kaiken risaisen, haisevan, ja juoksee kuin hirvi / nuoruutensa kauneudessa odottajan syliin. / Ja äiti ja poika sulautuvat samaksi tummuudeksi.
Matti Rossi: Lumessanukkuja
