Tasavuosia täytti toinenkin suurmies 14.1.2018, nimittäin ruotsalainen elokuva- ja teatteriohjaaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Ingmar Bergman (1918-2007). Jos ei ole aikoinaan ollut mahdollisuutta nähdä Bergmanin elokuvia, niin viimeistään television välityksellä jokainen aiheesta kiinnostunut on päässyt niihin tutustumaan. Fanny ja Alexander, Kuiskauksia ja huutoja, Seitsemäs sinetti, Mansikkapaikka, Naisen naamio - Persona, Syyssonaatti, Saraband, Kohtauksia eräästä avioliitosta –tv-sarja muiden muassa ovat poimintoja niistä yli 40 elokuvasta, jotka Bergman sekä käsikirjoitti että ohjasi.
Bergmanin elämää ja tuotantoa äskettäin valottaneessa haastattelussa (YLE, TV1) hänen työtoverinsa Jörn Donner puhui Bergmanista erityisen lahjakkaana ammattimiehenä, joka hallitsi täysin oman alansa. Ohjaaja itse oli todennut, että hänellä on sisimmässään suora yhteys lapsuuteensa ja sen tunnelmiin ja kokemuksiin. Aika kadehdittavaa! Kun toimittaja kysyi Donnerilta elokuvien teemoista ja niiden ahdistavuudesta, hän totesi, että Bergmanin ahdistavienkin elokuvien jälkeen katsojalle tulee puhdistunut ja vapautunut olo. Siitä voidaan olla osittain samaa mieltä, niin kummallista kuin se onkin. Kyllähän Bergmanin kertomat tarinat jäävät myös mietityttämään katsojaa, joka taitaa olla elokuvataiteenkin perimmäinen tarkoitus.
Bergman eli ja asui pitkään Fårön saarella Gotlannin pohjoispuolella. Siellä on edelleen Bergmanin rakennuttama elokuvalle omistettu, säätiöity kiinteistö, jossa kannattaa vierailla Gotlannissa käydessään. Käytiinpä siellä jokunen vuosi sitten, ja karussa paikassa näytti edelleenkin elävän bergmanilainen henki.
Bergmanin ja hänen viidennen ja viimeisen vaimonsa Ingridin (o.s. von Rosen, 1930-1995) konstailematon hautamuistomerkki on Fårön kirkkomaalla.
