Kai Häggmanin, Teemu Keskisarjan ja Markku Kuisman teos 1917 kertoo Suomen itsenäistymisvuoden kokemuksista ja näkemyksistä monipuolisesti niin kansasta, talouselämästä kuin kulttuuristakin katsoen. Silloin elettiin levottomia aikoja, jotka vuonna 1918 purkautuivat surullisiksi tapahtumiksi, joiden kipeitä haavoja nuollaan vieläkin ja ilmeisen pitkään. Kerrassaan upeat ja harvinaiset kuvat on teokseen toimittanut Jukka Kukkonen.
Esipuheessaan kustantaja Henrikki Timgren kertoo, että vuonna 1917 suomalaisista osasi lukea jopa 98 prosenttia väestöstä, ja aikanaankin merkittävä koulutuksen arvostus on edelleen tämänpäiväisen menestyksen takana. Tulee väkisinkin mieleen se tuore tutkimus, joka kertoi nykypäivän koululaisten kirjoitus- ja tekstinymmärtämistaidoista melkoisia madonlukuja, ei kait sentään! Timgren kertoo myös, että asukkaita Suomessa oli vuonna 1917 noin kolme miljoonaa ja maa- ja metsätalous elätti yli 70 prosenttia kansasta. Porukka on siis lisääntynyt sadassa vuodessa noin kaksinkertaiseksi. Metsä oli silloinkin Suomen taloutta kannatteleva pääoma, nyt taas puhutaan uusin termein hiilinieluista ja avohakkuista. Mitenkä se sanoikaan kaikkien tuntema kraatari pojalleen: ”Maailma muuttuu, Eskoseni, ja me maailman mukana!”
