Henki ja ruumis työelämän paineissa
Armaan Suomen velloessa – monettako vuotta! - laman lettoisessa suomaastossa lääkkeeksi työntekijöille on tarjottu työajan pidennyksiä, palkkojen leikkauksia ja joukkoirtisanomisia, kaikki me-hengessä. Pelastetaan Suomi, vaikka työpaikka kerrallaan. Mutta jos se onkin menetetty työpaikka, se on ikävä asia sekä yritykselle, yksilölle että kansantaloudelle. Olisiko olemassa mahdollisuus siihen, että työpaikka ei menisikään alta eikä työpaikka sairastuttaisi tekijäänsä, vaan keksittäisiin uusia ratkaisuja siihen, että ihminen voisi pitää työpaikkansa ja jopa tuottaa sille uutta lisäarvoa sairastumatta? Työmies on palkkansa ansainnut, sanoo vanha kansa. Työ tekijäänsä neuvoo, vanha kansa sanoo myös ja tietää.
Isoisän aikaan tehtiin pääasiassa ruumiillista työtä sanan varsinaisessa merkityksessä. Aamuvarhain tehtaaseen, pellolle tai navettaan, välillä huttua suoleen, taas töihin, pieni ettone päivällä, sitten taas puurtamaan ja yöllä kolmen – neljän tunnin lepo ja taas touhuun käsiksi. Työ rasitti ainakin fyysistä kuntoa, psyykkiseen kuntoon ei siihen aikaan tainnut olla mittareita. Työn kuormittavuutta nukuttiin yön aikaan pois laidasta tai päästä vedettävässä ja aamulla oltiin taas tikkana puuhun menossa patruunan käskyn mukaan. Apua jakavasta luukusta sairauden tai työttömyyden tullen ei osattu edes uneksia; jos sairastui tai ei saanut työtä, se oli melkein sillä saletti ellei joku armelias auttanut. Yleinen keski-ikä jäi silloin melko alhaiseksi, kun fysiikka ei kestänyt. Entäpä nyt? Kestääkö psyyke?
Marja-Liisa Mankan ja Marjut Mankan teos Työhyvinvointi – parempaa johtamista ja arjen tekoja paneutuu työhyvinvoinnin kehittämiseen erityisesti johdon, esimiesten ja työntekijöiden yhteistyönä ja antaa konkreettisia työkaluja tähän pyrkimykseen. Jos lataamo olisikin oikeasti siellä työpaikalla eikä vasta sairaalassa?
Kirjassa pohditaan seuraavia asioita: työhyvinvoinnin käsite ja sen kasvava arvostus, millainen on hyvinvoiva organisaatio ja hyvä työ, työntekijän hyvinvointi, johtamisen merkitys työyhteisössä ja lopuksi arviointitapoja ja tietolähteitä. Kirjan lopussa tarjotaan työkaluja hyvinvoinnin edistämiseen.
Jaana Parviainen, Taina Kinnunen ja Ilmari Kortelainen ovat toimittaneet kirjan Ruumiillisuus ja työelämä – Työruumis jälkiteollisessa taloudessa, joka ensimmäisenä suomenkielisenä kirjana keskittyy työruumiin tutkimukseen. Se pohtii, millaisia seurauksia palvelutalouteen siirtymisellä on ollut työelämälle; organisaatioille, työntekijöille, johdolle. Otsikoiden alla käsitellään seuraavia aiheita: työruumis palvelutaloudessa yleisesti, ruumiillinen pääoma, ammatillinen ruumiillisuus ja työhönsä uponneet ruumiit.
Tässä teoksessa ruumiillinen subjekti tarkoittaa sitä ”orgaanista, biologista ja fysiologista kokonaisuutta, joka toimii tahdostamme riippumatta. Keho on se osa kokemuksellista ruumista, jossa tunnistetaan aistimukset ja tuntemukset, ja jota voidaan harjoittaa taitavaksi. Kehon toiminnallinen dynamiikka ei noudata mielen tahtoa, jolloin kehosta tulee jotain ”kolmatta”, joka on ruumiin ja mielen välillä. Kehontekniikoita hyödyntämällä pystytään ohjaamaan ja hallitsemaan kehoa”, kuten tehdään vaikkapa työstä toipumisen edistämisessä tai vaativassa opetustyössä.
Ennen kaikkea kyse on kuitenkin ihmisen ruumiin ja ruumiillisuuden eri osatekijöiden kasvavasta merkityksestä ja hyödyntämisestä tämän päivän työelämässä. On kyse siitä, mitä ihminen kokonaisuudessaan sietää ja kestää. Molemmissa teoksissa on kyse kaiketi jaksamisesta ja siitä, että tätä ihmeellistä kompleksista apparaattia nimeltä ”minä” ei myöskään käytetä väärin työelämän vaatimusten paineissa.
