Petri Vartiaisen esikoisteos Miehen ryhti kertoo Ari-nimisen äidinkielenopettajan suulla perusopetuksen yläkoulun maailmasta, jossa ehtymätöntä energiaa täynnä olevat nuoret elävät oman viiteryhmänsä luomaa, erityistä aikaa. Siihen sisään päästäkseen aikuisen täytyy omata aivan erityisenlaista herkkyyttä, luontevaa jämäkkyyttä ja joustavuutta ja siitä huolimatta tahtoo jäädä altavastaajaksi. Saavuttaakseen tämänikäisten ihmisten luottamuksen täytyy olla myös rehellinen ja omata vahva itsetunto, koska juuri sitä koetellakseen nuori itse itseään aikuiseen peilaa tyyliin; ethän hylkää, vaikka yritän haastaa sinut jokaisella mahdollisella tavalla, olen haavoittuvainen, luon vain omaa nahkaani.
Koulumaailma on pienoisyhteiskunta, josta löytyy voittajia, häviäjiä ja keskitien kulkijoita, niin myös alistujia, kiusaajia ja sovinnontekijöitä. Itsekin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana toimiva Vartiainen haluaa kertoa fiktion avulla, mikä merkitys nuorelle on se, että hänellä on edes yksi aikuinen, joka välittää. Jos sellaista ei ole kotona, niin toivottavasti koulussa on se joku opettaja, joka huomaa nuoren tarpeet. Romaanin rivien välistä voi myös aistia kritiikkiä nykypäivän koululle asetettuja, joskus kohtuuttomiakin odotuksia kohtaan. Moni ennen lähinnä kotien kasvatustehtäviin kuulunut asia kun on siirtynyt vaivihkaa koulun tehtäväksi.
Opettajan appi Taisto on jo eläköitynyt, vanhan kansan opettaja, ja hänen metodeihinsa kirjan nuorempi opettaja peilaa omia tapojaan lähestyä oppilaita. Vanhat metodit ovat olleet ja menneet, jotkut niistä ovat olleet ehkä hyviksi havaittuja, jotkut huonoja, mutta maailman muuttuminen ja joka tuutista tuleva tiedon tulva on muuttanut yhteiskuntaa peruuttamattomasti, ja se vaatii opettajaltakin jatkuvaa sopeutumista uusiin tilanteisiin.
Teoksen toisella tasolla opettaja yrittää elää omaa perhe-elämäänsä, joka tässä tarinassa on melko turvallinen ja seesteinen. Perheen merkitys korostuu työn haasteista irti pääsemisessä. Tosin Veera-vaimon valitukset siitä, että mies huolehtii enemmän murrosikäisistä oppilaistaan kuin omista lapsistaan, lisäävät kyllä paineita, mutta suhde vaimoon on muuten kunnossa. Opettajainhuoneessa on myös välituntisin kokoontuva nurkkaparlamentti, jossa puhalletaan pahimmat ulos ennen kuin ne purkautuvat vääriin kohteisiin.
Hauskasti mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä kirjoittaa tämä Kuusamon mies. Kirja todistaa, että opettajan työ on vaativaa ja vastuullista - silloinkin, kun ei jaksa - , mutta huumoria irtoaa melkein tyhjästä ja jos ei muusta niin ainakin ammattiliiton toiminnasta ja pakollisista koulutuksista. Onnen hetkiäkin työstä löytyy, ja ne palkitsevat vaivat. Helposti tuntuu löytyvän myös kirjallisuudesta tai elämästä kuvaus luokan ja opettajainhuoneen ankeimpaankin hetkeen.
”Ehkä kohtaamme oppilaiden kanssa vasta jonain tyhjänä keväisenä aamuna, kun revimme hitaasti suikaleita samasta nenäliinasta ja hoemme ”jaksaa, ei jaksa…”
