Korkea aika onkin aika hyvä romaanin nimi, sehän herättää hyvin monenlaisia konnotaatioita. Sanontaa 'korkea aika' käytetään usein, kun muistutetaan jostakin tekemättömästä työstä; nyt olisi sitten korkea aika tehdä se, jos vielä mielii. Korkea aika kuvaa myös elämän hektisintä aikaa, kun on arjessa kiinni joka solullaan ja on tunne, että koko ajan tekee jotain satakaksikymmentä lasissa ja kaikella on merkitystä, vaikka sitä ei ehdi ajatella. Elämä tuntuu olevan läsnä juuri siinä paikassa; vanhemman sukupolven lähtö, nuoremman sukupolven kasvatus ja oman sukupolven vuoro tehdä osansa yhteiskunnan hyvän eteen.
Laura Lähteenmäen toinen romaani on kahden erilaisen perheen tarina, jossa toinen sivuaa toistaan. Lähdetään tästä päivästä, mutta pian ollaan alkujuurilla Karjalassa. Toinen maailmansota on loppunut, siirtokarjalaiset pitää asuttaa ja maita lohkotaan isoilta talollisilta. Nämä eivät asiasta erityisemmin pidä - outoa kieltäkin puhuvat nuo muukalaiset ja entäs ne kummalliset tavat - mutta mitä muutakaan voi tehdä kuin suostua.
Keskiössä on kaksi naista, Anna ja Heljä. Anna, opettaja, miehensä Olavin ja lapsensa Laurin kanssa, tulee evakkona Heljän ja hänen miehensä Kallen maatilasta lohkaistulle maalle ja rakentaa siihen talon. Kalle on haavoittunut vakavasti sodassa ja makaa kamarissaan Heljän hoidettavana. Lapsettomuus vaivaa isäntäparia.
Anna tuntee syyllisyyttä ja myötätuntoa Heljää kohtaan, jolta hän ja hänen perheensä on saanut sen, mitä uudessa elämässä tarvitaan. Hän yrittää lieventää syyllisyyttään tekemällä Heljän hyväksi työtä niin paljon kuin vain jaksaa, ja vaatii myös Olavia ja lapsiaan tekemään samoin. Heljä taas tuntee ajoittain kateutta ja kaunaakin Annan perhettä kohtaan, heillä kun on kaikkea sitä, mitä häneltä puuttuu; riuska ja mukava mies, rakkautta, iloa ja lapsia, ja vielä koti hänen ansiostaan. Ääneen näistä tunteista ei kuitenkaan juuri puhuta. Vaikeasta asetelmasta huolimatta naisten välillä on solidaarisuutta, joka kantaa rankkojen aikojen yli.
Sukupolvet vaihtuvat, mutta sukujen välisestä salaisuudesta vaietaan pitkään. Vasta kun kolmas sukupolvi älylaitteineen huomaa maailman ovien ja tietojen olevan ammollaan, salattu asia alkaa paljastua.
Tämä on vahvojen, vain joskus polviaan notkauttavien naisten romaani, jossa miehet ovat lähinnä statisteja. Usein hyvää romaania lukiessa toivoisi, että henkilöt eivät koskaan hylkäisi lukijaansa ja että heille kaikille kävisi loppupeleissä jotenkin hyvin. Se kai lienee osoitus siitä, että kirjailija on onnistunut kuvaamaan eletyn ajan ja ihmisensä uskottavalla tavalla.
