Mitenpä olisikaan suomen kieli kehittynyt sellaiseksi kuin se tänä päivä on ilman pappien, piispojen ja muiden kirkonmiesten ansiokasta myötävaikuttamista aikoinaan? Siitä hyvänä esimerkkinä on emerituspiispa Eero Huovisen kirjoittamassa teoksessa Enkeli taivaan – Rakas jouluvirsi kuvaaman jouluvirren mielenkiintoinen kehityskulku. Huovinen korostaa erilaisten aikakausien voimakasta vaikutusta virren sisältöön ja sen muuttumiseen. Virsien merkitys myös suomen kielen kehittymiseen on ollut huomattava.
Alun perin saksalainen laululeikki alkoi sanoilla: ”Aus fremden Landen komm ich her, und bring euch viel der neuen Mär; Vierailta mailta minä tulen ja tuon teille paljon uusia uutisia”. Martti Luther muotoili osin oman perheensä draamallisten kuvaelmien esittämiseksi laulun, jonka hän aloitti sanoilla: ”Vom himel hoch, da kom ich her; ich bring euch gute neue mehr; Taivaasta ylhäältä minä tulen. Tuon teille hyvän, uuden uutisen.”. Hän siis rustaili vanhan laululeikin uuteen uskonnolliseen muotoon, mutta ei ehkä arvannut etukäteen sen tulevaa suosiota.
Lutherin opetukset ja virret siirtyivät nopeasti Wittenbergissä opiskelleiden pappien mukana Suomeen. Maskun kirkkoherra Hemminki julkaisi ensimmäisen suomennoksen 1600-luvun alussa. Bengt Jakob Ignatiuksen 1800-luvun alkupuolen oma panos virren kehittelyyn ja Lemin kirkkoherra Jacob Roschierin kyseisen ajan suomennos tuovat esiin myös valistusajan teologiset painotukset.
Karl Isak Nordlundin 1800-luvun puolivälissä tekemässä suomennoksessa on jo saatu iloisuus mukaan, vaikka kyseinen suomentaja kärsikin ajoittain masennuksesta – tai ehkä juuri siksi? Hänen jälkeensä Elias Lönnrotkin uudisti virren runomittaa ja vanhahtavaa kieltä 1867. Vuoden 1886 kirkolliskokous antoi virrelle sen muodon, jolla sitä 2000-luvulle asti on veisattu.
Omassa tulkinnassaan virrestä Luther toivottaa vielä lopussa hyvän uuden vuoden: ”Des freuen sich der Engel schar und singen uns solch neues jar”; Siitä iloitsevat enkelten joukot ja laulavat meille uuden vuoden”.
Eero Huovinen liittää hienosti yhteen Lutherin ja suomalaisen virren loppusanat toiveikkaaseen uuden vuoden alkuun näin määritellen: ”Kun Lutherin virsi päättyy uuden ajan toivotukseen ja suomalainen virsi kiitokseen, niiden viesti on sama. Parhaat päivät ovat edessäpäin.”
