Hän kulkevi kuin yli kukkien, / hän käy kuni sävelten siivin,
niin norjana notkuvi varsi sen, / kun vastahan vaiti mä hiivin.
Ja kunis mun voimani kukoistaa / ja soi minun soittoni täällä,
sinis laulujen laineilla käydä hän saa / ja kulkea kukkien päällä!
Eino Leino, Hämärissä-sikermä, runo 7
Kas, hiihti Paltaniemen poika jäällä, / ja oli usein runokkaalla päällä, / niin että suolsi lyriikat ja virret, / ja ohess' muun hän nosti virren hirret / noin soimaan Suomen kansan kuultaviksi.
Tok’ oli Eino retkuss’ Onervaan / ja moneen muuhun naiseen nauravaan / ja Aino Kallaksenkin tunsi hyvin / lie heillä ollut yhteishenki syvin. / Mut ei vain saanut ketään heistä kumppaniksi.
Vaan Leinon Eino kertoi meille / sankkaan tunneviitaan eksyneille / sen, mitä tarkoittaa, / kun oikeasti rakastaa. / Vaikk’ itse yksinään hän laahusteli teillä.
Hän sanoiks' puki jäyhän kansan mielen / ja soinnukkaaksi taikoi suomen kielen / niin että lyyrisyyteen taipui se / ja sanat aukes' eri tunteille. / Syy suuri arvostukseen on siis meillä.
Hän meille sulosoinnut lahjaks' antoi / ja runoilijan taakan loppuun kantoi. / Nyt suuri kiitos Eiska lahjastasi! / Et enempää ois voinut tehdä aikanasi. / Et kompastunut varsiin lillukan!
Kun tarttuu kirjaan suuren taitajan, / on niin kuin näkis' valon suuremman / ja katsoa voi suuntaa uutta / ja ympärille tulee avaruutta / ja helpommin voi hyväksyä tulevan.
Eino Leinon ja Runon ja suven päivä 6.7.
