Tanja Pohjolan viime vuonna ilmestynyt ja Helsingin Sanomien vuoden 2014 esikoiskirjapalkinnostakin kilpaillut romaani Lintu pieni kertoo Suomen jatkosodan viimeisistä ajoista vuonna 1944 Viipurissa ja 1950-luvun Helsingistä sotien jälkeen. Päähenkilönä on murrosiän kynnyksellä oleva tyttö, joka asuu ranskalaiset sukujuuret omaavan äitinsä ja kolmevuotiaan pikkusisarensa kanssa Viipurin lähistöllä olevassa rapistuneessa sukuhuvilassa, jonne on palattu talvisodan jälkeen. Isä on menehtynyt talvisodassa eikä äiti ole saanut puhtia järjestää perheensä asioita kuntoon, vaan elää omissa maailmoissaan. Perheeseen kuuluu myös palvelijana toimiva sukulaistyttö.
Isosisko on saanut tehtäväkseen pikkusiskosta huolehtimisen, ja sen hän yrittää tehdä, miten vain parhaiten kykenee. Äidillä käy vieraana saksaa puhuva mies, joka ei saa tietää lasten olemassaolosta. Lasten on pysyttävä piilossa pimeässä ja lukkojen takana, ja että pikkusisko pysyisi hiljaa, isosisko alkaa kertoa tälle satua, joka jatkuu ja jatkuu. Se kertoo Grejus-nimisestä miehestä, joka muistuttaa heidän kuollutta isäänsä. Mies rakastaa undulaatteja, pitää niitä kotona häkeissään ja ruokkii ja hoitaa niitä, mutta kun linnut tulevat surullisiksi, hän päästää ne kaikki vapaaksi. Linnut palkitsevat vapauttamisen auttamalla miestä myöhemmin monin tavoin, lopulta myös mies saa siivet, joilla hän lentää undulaattien mukana lämpimiin maihin.
Isosisko lähetetään jatkosodan lopussa Helsinkiin kouluun sukulaistädin luo. Myöhemmin hän tapaa sattumalta tulevan miehensä ja menee nopeasti naimisiin turvatakseen elämänsä. Mutta menneisyys ei jätä häntä rauhaan. Se tunkee hänestä lopulta väkisin ulos, vaikka aviomies on hyvä ja perhe-elämä on näennäisen rauhallista, tai ehkä juuri siksi. On pakko käsitellä menneisyytensä haamut voidakseen elää ja katsoa tulevaisuuteen luottavaisin silmin.
Lintu pieni on vaikuttava ja mukaansa tempaava lukukokemus. Sadun tapahtumat ja lasten kokema todellisuus limittyvät karulla tavalla yhteen. Sisarusten välinen läheisyys, luottamus ja huolenpito on kuvattu herkästi ja satuttavasti. 1940- ja 1950-lukujen aikainen ajankuvaus on autenttinen ja uskottava. Ollaan perusasioiden äärellä ja ne Pohjola osaa kuvata oivaltavasti ja lämmöllä. Odotellaan innolla seuraavaa syvälle luotaavaa avausta.
