”Me emme ole täällä viihtymässä ja oleilemassa. Me olemme täällä kehittyäksemme paremmiksi ihmisiksi, jotta seuraava sukupolvi voisi kehittyä vielä paremmaksi. Juuri tällaista näkökulmaa nykykulttuuri välttelee viimeiseen asti.”
Näin sanoo Jari Ehrnrooth kiinnostavassa kirjassaan Toivon tarkoitus. Hän puhuu toivon merkityksestä ja sen alkulähteistä ja arvioi kriittisesti nykyhetken itsekästä ja lyhytnäköistä trendiä, joka tuntuu sanovan, että ”kaikki paras maailmassa kuuluu minulle ja vain minulle, ja heti nyt”. Kilvoittelu paremmaksi ihmiseksi tulemiseksi on loppumaton, päämäärää ei ole edes mahdollista saavuttaa, mutta siihen suuntaan on kuitenkin edettävä toteuttaakseen ihmisenä olemisen ihannetta.
Kirjoittajan mukaan aiemmatkin, ratkaisevan tärkeät kulttuurievoluutioon vaikuttavat keksinnöt on tehty marginaalissa, ei niinkään vallan keskuksissa, esim. renessanssin synty vaatimattomassa kaupunkivaltiossa Firenzessä. Johtava valta ei siis johda kulttuurievoluutiota. Siispä meidän, jokaisen ainutkertaisen ja ajattelevan yksilön, tulee ottaa omalla kohdallamme ja omassa toiminnassamme vastuu ihmiskunnan paremmasta tulevaisuudesta.
