Mun onneni kukkii kuin omenapuu kevät-öissä valoisissa,
kun kuusten latvat ne kumartuu ja immet on unelmissa.
Ne yöt pari ympäri helluntain, ne yöt on suuret ja syvät
ja silloin jos ei tule tuuli vain, niin kypsyvät heelmät hyvät.
Oi, antaos taivas tyyntä nyt, jos sitten sa annatkin muuta!
Oi, varjele Luojani vakainen nyt orvon omenapuuta!
Eino Leino
Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut, siell’ on siintävät seljät ja salmien suut,
siell’ on vihreät metsät ja mäet,
siell’ on vilposet illat ja varjokas koi, siell’ on lintujen laulu, mi lehdoissa soi,
siell’ on kaihoja kukkuvat käet.
V. A. Koskenniemi
Se kai oli omenapuu… / Sen alla äsken seisoin.
Oksilta – ihmeellisiltä – / sulana, lämpimänä valui kuu.
Vai sinäkö? Puusta? / Oli kuin suuri pallo
kasvanut minussa oisi, / öljyä täysi, kallista, tuoksuvaa.
Ja pallo särkyi, öljy hiuksilles / ja hartioillesi valui. Tuoksui maa
ja ilma, ja sumun lailla / kierryin ympärillesi. Eikä ollut rajaa,
liukenit sumuun, sinä ääriä vajaa / niin kuin minäkin. Ja sulava kuu
puun oksilta vastasi: ”Niin kuin minäkin.”
Sen alla – niin, / se oli kai omenapuu.
Juha Mannerkorpi
