eli pitää pitkää juhlaa, tuhlata aikaa, niin kuin virolainen sanoisi myönteisessä mielessä ajateltuna lomasta, jolloin ei tarvitse hautomalla hautoa työasioita. Tartossa, Viron toiseksi suurimmassa kaupungissa, sellainen lomailu onnistuu mainiosti.
Tarton rauha vuonna 1920 oli likipitäen lähes ainoa asia, joka historiasta hikiseen muistettiin Tarttoon liittyvänä, joten innokkain mielin lähdettiin etsimään muita kulttuurisia maamerkkejä tästä historiallisesta yliopistokaupungista.
Niitähän löytyi kosolti. Tutunoloinen kirkko sattui heti matkan varrelle. Eliel Saarisen suunnittelema, vuonna 1919 valmistunut kansallisromanttis - jugendtyylinen Paavalin kirkko (Riia 27) on upea nähtävyys sekä ulkoa että sisältä. Vanemuine- ja Pikku Vanemuine -teatterit (Vanemuise-kadulla) ja Tarton yliopisto ovat keskustan näyttäviä rakennuksia.
Kauppahallin (Riia 1) sanotaan olevan Tarton laajin rakennus. Siellä kelpasikin pällistellä ruuan ihmeitä tekeviä raaka-aineita tuoreen lihan ja kalan lemussa.
Raatihuoneentorin laidalla on Tarton raatihuone ja vinoon kasvanut kalteva talo, jossa on Tarton taidemuseo ja vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tartossa on niin hämmästyttävän paljon suurmiehiä esittäviä näköispatsaita, että herrojen nimiä ei muista eetukaan.
Myös Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha on nähtävä. Siellä on palmuhuone, jossa, jos uskaltaa, voi nousta portaita ylös palmujen latvojen korkeudelle ihastelemaan alla näkyvää vehreyttä. Ja säitä riittää. Palttoo kannattaa jättää narikkaan. Ahhaa-tiedekeskuksessa taas on samankaltaista innovatiivisuutta kuin Vantaan Heurekassa.
Kulinaristiset nautinnot onnistuvat Tartossa huomattavasti Suomen hintoja halvemmalla, mistä erikseen iloittakoon.
Legendaariseen olutravintolaan, Toomemäen rinteessä sijaitsevaan entiseen ja nykyiseenkin Ruutikellariin, kannattaa pistäytyä jo ihan miljöön vuoksi. Vaikka ikkunoita ei olekaan, tunnelma ja tarjoilu on katossaan.
Wilden ravintolan edessä voi väitellä, onko ravintola virolaisen prosaistin, Eduard Vilden, vai irlantilais-brittiläisen Oscar Wilden mukaan nimetty, molemmat kun istuvat sulassa sovussa kapakkansa edustalla. Kirjailija Aino Kallaskin (1878 – 1956) asui Viron vuosinaan Tartossa. Myös virolaisten suuri kirjailija, Friedebert Tuglas, (1886 – 1971) on asunut Tartossa.
Pienistä pullapuodeista sai leipien, sämpylöiden ja kakkujen lisäksi myös kupillisen hyvää kahvia niin halutessaan, ja niin haluttiinkin. 1800-luvulta peräisin olevaan kahvila Werneriin mentiin jo sen vuoksi, että Eino Leino aikoinaan oli Tartossa vieraillessaan kuulunut sen vakiokalustoon. Pois ei meinattu päästäkään; Wernerin notkuvat herkkuhyllyt suorastaan vaativat tuntien istumista lyyrisiä ajatuksia viljellen ja herkkuja napostellen. Suolaista ja makeaa. Minkähän runollisen tuotoksen Eikka on tässä putiikissa väsännytkään? Ei kai vain Simo Hurttaa?
