Tommi Kinnusen vuonna 2014 kirjoittama ja lähinnä Kuusamon seudulle paikantuva sukupolviromaani Neljäntienristeys oli kiinnostava kirjallinen tapaus ja suurin odotuksin tartuttiin myös hänen toiseen romaaniinsa Lopotti.
Lopotti jatkaa suvun tarinaa edellisestäkin kirjasta tutun Helenan ja uuteen sukupolveen kuuluvan Tuomaksen voimin. Helenan näkövamman merkitys hänen elämäänsä ja Tuomaksen kasvava kiinnostus omaa sukupuoltaan kohtaan ovat Lopotin keskeisiä teemoja. Niitä molempia käsitellään vähitellen lisääntyvään suvaitsevaisuuteen kasvavassa yhteiskunnassa. Kun Helenan isän piti omana aikanaan viimeiseen asti yrittää salata omat tunteensa ja niiden aiheuttama eristyneisyys ja kärsimys, on pojanpojan elämä jo huomattavasti helpompaa. Helenallakin alkaa aikuisena olla enemmän vapautta ja ratkaisun avaimia omissa käsissään kuin varhaisempina vuosina.
Kinnusen kuvaus vammaisuuden ja erilaisuuden merkityksestä yksilölle on aidon oloista. Tärkeä teema teoksessa on sekin, miten omat läheiset kasvuvuosina suhtautuvat erilaisuuteen. Jos yksilö tuntee tulevansa hyväksytyksi omine ominaisuuksineen jo lapsesta lähtien, se kannattelee häntä, vaikka elämän matka myöhemmin olisikin ajoittain ankeaa. Sanotaan, että yhteiskunnan henkisen tilan huomaa siitä, miten se kohtelee vähemmistöjään. Suvaitsevaisuuteen kasvattaminen ja kasvaminen onkin yksi tärkeimpiä kasvatuksellisia tavoitteita tänä päivänä.
Kannen kuva: Kuusamon valokuvaamon arkisto