Pipuna-kirjat ja lapsen kehoitsetunto

Raisa Cacciatoren ja Susanne Ingman-Fribergin kirjoittama Pipunan ikioma napa kertoo Pipuna-nimisestä tytöstä ja hänen uusista kavereistaan kesäkerhossa. Lapset käyvät metsäretkellä ja uimassa ja oppivat siinä ohessa arvostamaan omaa kehoaan ja sen suojelua. Kirjan lopussa on aikuisille tarkoitettu tiedollinen osuus kehotunteesta ja kehon suojauksen säännöistä.

Pipunan vessarauha on Raisa Cacciatoren, Susanne Ingman-Fribergin ja Henriikka Kangaskosken kertomus Pipunasta ja hänen kerhokavereistaan, nyt aiheena on vessassa käyminen ja siihen liittyvät asiat ja tavat. Myös tämän kirjan lopussa on aikuisille tarkoitettu tietopaketti lapsen kehoitsetunnon vahvistamiseksi.

Molemmat kirjat ovat selkokirjoja ja niiden eläväinen kuvitus on Osmo Pennan tekemä.

Pitkä ikävä

Örön saari kuului viime vuosisadan alussa Venäjän sotilasalueeseen. Saaren linnoitustyömaalla työskenteli vuonna 1916 vasta avioitunut Juho, joka hankki siellä rahaa kodin saamiseksi itselleen ja vaimolleen Annalle, jonka hän oli ottanut mukaansa saareen.

Inga on miehensä Antin kanssa matkustanut Örön saarelle viikonlopuksi. Antti on ollut siellä armeija-aikanaan ja Ingaa kiinnostaa Örössä suvussaan vaietun Annan tarina. Näiden kahden parin tarinat risteävät Katja Kaukosen (s. 1968) romaanissa Pitkä ikävä.

”Tuolla jossakin sinäkin kuljet yhäti vailla vastauksia, aina vain etsit. Jos maltat pysähtyä, ymmärrät, että ei ole elämää ilman suunnatonta kaipausta. Se on ollut aina sinussa, ja siltä on turha kysellä mitään, maailman tuulet vievät vastaukset mukanaan.”

Paitsi että Pitkä ikävä on tie Örössä Lyhyen ikävän ohella, sen voi tulkita teoksen teemaksi; ihmisen unelmissa syvällä asuva toive siitä, että tulisi kohdatuksi omana itsenään. Lopulta yksinäisyyteen ja siihen, että aitoa kohtaamista ei ihmisten erilaisten kokemusten vuoksi välttämättä tapahdu, jotenkin tottuu ja alkaa kerätä hyväksynnän rippeitä muualta. Onko se ihmisen osa, aina etsiä jotakin ja kaivata jonnekin? Kuinka paljon etsintä ja kaipaus voivat siirtyä sukupolvesta toiselle, teos kysyy.

Pitkä ikävä on Kaukosen romaanitrilogian kolmas osa. Muut ovat Kohina (2014) ja Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan (2020).

Marijan rakkaus

Minä-kertoja, yksinäiseksi itsensä kokeva nuori mies tapaa Prahassa vuonna 1996 sarajevolaisen Marijan ja rakastuu. Pari viettää unohtumattomat kaksi viikkoa kaupungissa ja mies on jo valmis sitoutumaan Marijaan loppuelämäkseen, mutta nainen katoaa yllättäen mitään ilmoittamatta.

Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin mies kohtaa naisen uudelleen Triesten juna-asemalla. Mies, kirjailija, yrittää saada uuden romaaninsa alulle. Hän päättää matkustaa Triestestä Roomaan, kun kirjan aloittamisesta ei ala tulla mitään. Nainenkin, taidehistorioitsija, on matkalla sinne. Hänellä on ammattinsa ansiosta runsaasti tietoa taiteesta.

Roomassa mies ja nainen joutuvat palaamaan menneeseen kokemukseen Prahassa, ja siihen, mitä silloin tapahtui. Miehelle selviää Marija aiemman lähdön syy, mutta hänessä elää edelleen toivo yhteydestä. Mikään ei kuitenkaan ole niin kuin ennen. Kumpikin heistä on muuttunut pitkän ajan kuluessa. Jos jotain syntyy, sen on synnyttävä uusien perustuksien varaan.

”Kohtaamisen mahdollisuus oli kulkenut mukanani yhtenä niistä langoista, jotka antoivat elämälleni merkityksen. Jos jotain asiaa ajatteli riittävän usein, tapahtuiko se lopulta?”, mies pohtii.

Joel Haahtelan pienoisromaanissa Marijan rakkaus pohditaan elämän tapahtumien sisäkkäisyyttä ja pieneltäkin näyttävien asioiden ja tapahtumien yllättävän merkityksellistä syvyyttä. Johonkin suurempaan uskomisen merkitys ihmisen elämää kannattelevana voimana tulee esiin tässäkin Haahtelan teoksessa.











Valon ja pimeän sonaatit

Pariisissa pitkään asunut ja siellä kansainvälisen uran tehnyt Saara palaa maitojunalla takaisin kotikonnuilleen lähes kaiken menetettyään. Kotona odottavat äiti ja Saaran lempitäti, jotka asuvat yhteistaloudessa pienellä paikkakunnalla. Kylälle on tullut majailemaan myös outo, puhumaton mies, jonka Saara yllättäen tunnistaa lapsuuden tutukseen, lahjakkaaksi Mikaeliksi.

Saaran nuoruudessa kylällä on tapahtunut sieppaus, jonka yhteydessä katosi 13-vuotias, juuri Saaran palattuaan tunnistama Mikael. Poika löydettiin hengissä kuukausia myöhemmin, sylissään pulloon teljetty elävä kyykäärme. Poika oli muuttunut puhumattomaksi, mutta soittamista hän ei ollut jättänyt.  Kuka hänet oli kidnapannut, ja miksi? Mitä hänelle oli tapahtunut vankeuden aikana? Asiat alkavat vähitellen selvitä, kun Saara saa musiikin avulla yhteyden Mikaeliin.

Tiina Laitila Kälvemarkin uusin romaani Valon ja pimeän sonaatit etenee musiikin termien mukaan; allegro, adagio, scherzo, rondo. Kirjailija pohtii romaanissaan luovuuden merkitystä elämän vastoinkäymisten selättämisessä, helppojen valintojen tekemisen merkitystä todellisten haasteiden sijaan, ystävyyden voimaa ja ajassamme vahvana vaikuttavaa nopeitten voittojen hamuamisen painoa.

Vettä kukille

Violette Toussaint on miehensä Philippen kanssa hoitanut heidän käsiinsä uskottua hautausmaata suurella omistautumisella jo parinkymmenen vuoden ajan. Violette itse asiassa hoitaa koko homman, koska moottoripyöräilyä innokkaasti harrastavaa Philippeä työ ei voisi vähempää kiinnostaa. Hän onkin yllättäen kadonnut mystisellä tavalla eikä häntä ole lähdetty etsimään.

Violette asuu hautausmaalla pienessä asunnossa ja vartioi samalla paikkaa. Hänellä on työkaverina kolme haudankaivajaa ja lisäksi hän tapaa usein myös kolmea veljestä, jotka ovat hautausurakoitsijoita. Myös isä Cédric Duras on häneen usein yhteydessä. Yhteistä heille kaikille on se, että he haluavat hautausmaan näyttävän viihtyisältä ja kukoistavan kaikin tavoin.

Lapsuudessaan kovia kokeneella Violettella on harrastus; hän pitää kirjaa kaikista hautauksista ja haudan avauksista. Merkinnöille tulee käyttöä, kun hänen kotinsa ovelle koputtaa eräänä päivänä muuan komisario, joka haluaa selvittää kuolleen äitinsä salaisuuden. Draaman aineksia syntyy sekä tästä selvitystyöstä että Philippen vaiheista.

Vettä kukille (Changer l’eau des fleurs) on kirjoittaja Valérie Perrinin (s. 1967) toinen romaani. Se sai ilmestyessään paljon huomiota ja tekeillä on muun muassa tv-sarja, kansilehdellä todetaan. Teoksen on suomentanut Saara Pääkkönen.

Unessa ja kevään valossa

Japanilaisen Sōseki Natsumen (1867–1916) teos Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia sisältää nimensä mukaisesti unikertomuksia kymmenen yön ajalta, sen lisäksi teoksen Kevätvalon tarinoita, tekstien viitteet ja suomentajan jälkisanat. Kirjailijan tuotanto on alkujaan suurelta osin ilmestynyt Asahi Shimbun -sanomalehdessä, joka on ilmestynyt Japanissa vuodesta 1879 lähtien. Teoksen suomentaja on Aleksi Järvelä.

Suomentaja Järvelä toteaa jälkisanoissaan: ”Teoksen voi hyvin lukea vain pintana, kauniina, ahdistavana, unenomaisena kuvauksena hukassa olevasta ihmisestä, mutta teksti avautuu vielä rikkaammin, jos sitä lukee oman aikansa viitekehyksessä.” Tekstien viitteet ja suomentajan jälkisanat ovatkin hyvä lisä lukijalle tämän erikoisen ja eksoottisen teoksen sisällön syvempään ymmärtämiseen.

Kai Nieminen on vuonna 1985 suomentanut Sōseki Natsumen vuodelta 1914 olevan romaanin Kokoro. (www.wikipedia.fi)

Ruokasankareista

Anni Pyykön ja Eveliina Nettin kuvakirja Venni ja Lyly – Ruokasankarit kertoo Vennistä ja hänen pehmolelustaan Lylystä. Lyly on tarkka siitä, että Venni syö lautasensa tyhjäksi eikä jätä ruokahävikkiä. Lyly tietää tarkalleen, mistä ruoka jokaisen lautaselle tulee; luonnosta. Siksi kaverukset päättävät ryhtyä ruokasankareiksi ja alkavat taistella ruokahävikkiä vastaan.

Lyly havainnollistaa Vennille esimerkiksi ruisleivän matkan pellolta leipäkauppaan ja banaanin matkan maapallon toiselta puolelta kaupan hyllylle. Lyly suosittaa erityisesti kasviksien syömisen lisäämistä, koska eläimistä peräisin olevat ruoka-aineet vaativat luonnolta niin paljon. Myös biojätteen kierrätyksestä kerrotaan havainnollisesti. Kuvitus tukee erinomaisesti näiden tärkeiden asioiden käsittelyä.

Teoksen lopussa on selkeitä ohjeita, miten hävikkiä vähennetään, vaikkapa valmistamalla hävikkiin joutuvista elintarvikkeista maistuvia välipaloja. Kirja soveltuu hyvin aikuisenkin kanssa luettavaksi ja yhteisen pohdinnan pohjaksi.

 

Kalevalan päivä 28.2.

Tinarinnat – Kalevalan naisten uudet tarinat on J. S. Meresmaan & Anni Kuu Nupposen toimittama teos, joka sisältää 22 kirjailijan ja kuvittajan modernin näkemyksen Kalevalan naisista. Jokaisen tarinan yhteydestä löytyy nykytaiteilijan kuvituskuva kertomuksen henkilöstä ja kuvaus siitä hahmosta, josta itse Kalevala kertoo.

Tiina Piilolan teos Kalevalan naiset antaa oman äänen Kalevalan myyttisille naishahmoille. Kirjassa on kiinnostavia uudelleentulkintoja. Piilolan väitöstutkimus Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli - Lönnrotin jalanjäljissä kohti Kalevalan naisten tarinoita on saman aiheen äärellä.

Talvi

Hiljaa, hiljaa talvi sai jo meille. Hiutaleet hienot maahan jää. Hiljaa, hiljaa nietos nousee teille, jääkukat kirkkaat kimmeltää.

Hiljaa, hiljaa! Tyynny järven tyrsky! Ylläsi silta siintää uus. Hiljaa, hiljaa! Häivy syksyn myrsky! Hangilla suur’ on hiljaisuus.

Hiljaa, hiljaa unta valkehinta uinuvi metsä huurteineen. Hiljaa, hiljaa riemuitse sä rinta! Heräjä talven kirkkauteen!

Talvi, sävel ja sanat Martti Hela

kuva: Kirjatimpuri

Ei vapautta ilman rajoja

Vapaus ja rajat – Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi on pitkän linjan ammattilaisen, kasvatusasioihin erikoistuneen Jarno Paalasmaan uusin tietoteos.

Teoksen ensimmäinen osa liittyy vanhemmuuteen ja sen haasteisiin; tutuiksi tulevat esimerkiksi sellaiset käsitteet kuin kaveri-, curling- tai helikopterivanhemmuus. Toisessa osassa puhutaan koulusta ja sen vaikutuksesta ja muiden muassa kaverivanhemmuuden tai -opettajuuden haasteista koulun tasolla. Kolmas osa keskittyy vapauden filosofiaan ja vapauteen kasvatuksen yhteydessä; miten annostella sitä niin, että vapautta olisi sopivassa määrin lapsen tai nuoren iän huomioiden, mutta ei liikaa eikä liian vähän.

Pitkäjänteisyyttä ja pettymysten sietämistä ja niiden käsittelyä Paalasmaa rohkaisee harjoittelemaan kaikissa ikävaiheissa, tärkeää on myös vahvistaa lapsen itseluottamusta. “Kuitenkin lapsi tarvitsee rakkauden ja rajojen lisäksi aikuisen arvovaltaa. Tasapainoinen kasvaminen ja sosiaalisten taitojen kehitys kaipaavat luontaista ja luontevaa aikuisen auktoriteettia”, hän toteaa.

Kirjoittaja tarjoaa teoksessaan kasvatusalan klassikoiden perusohjeita avuksi arjen tilanteisiin ja esittää ratkaisuehdotuksia haasteisiin niin, että arvostelun tai syyllistämisen sijaan päästäisiin hyvään keskusteluyhteyteen sekä lapsen että lapsen kasvatuksesta vastuussa olevien aikuisten kanssa.

Lohtukirjallisuutta

James Norburyn kuvitettu ajatelmateos Iso panda ja pieni lohikäärme (Big Panda and Tiny Dragon) on kirjoittajan mukaan ”omistettu kaikille, joilla on tapana eksyä”. Norburyn luomat hahmot panda ja lohikäärme kuljeskelevat kiireettömästi luonnossa vuodenaikojen muuttuessa. Aina asiat eivät voi olla hyvin, mutta ystävän kanssa niistä selviää, on kirjan johtoajatus. Sympaattisiin kuviin liitetyt pienet havainnot elämästä sisältävät huumoria tyyliin: ”Aika ei mene koskaan hukkaan silloin kun ei tee mitään”. Varsin onnistunut lahjakirja siis kenelle tahansa, vaikka itselle.

Kirjan on suomentanut Mika Siimes.

Chevreusen vuodet

Patrick Modianon (s. 1945) Chevreusen vuodet (Chevreuse) on lyhyehkö, mutta koukuttava kertomus Bosmans-nimisestä miehestä, jolla on salattu menneisyys.

Tätä asiaa teoksessa lähestytään muistin ja unohduksen vaihdellessa kertomuksen kulussa. Lukija joutuu itsekin miettimään menneisyyttään tämän hetken ja tulevaisuuden valossa. Mikä muistoissa on alkuperäistä, mikä lainattua ja miten aika on voinut vaikuttaa muistojen vääristymiseen?

Modiano sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2014.

Kirjan on suomentanut Lotta Toivanen, Ilahduttavaa teoksessa on sen näennäinen keveys, jonka kääntäjä on, huolimatta tarinan aiheesta, onnistunut tuomaan myös suomen kieleen.

ystävänpäivä 14.2.

Yhteenliitettyjä käsiä / vahvempaa muuria / ei maailmasta löydy: / ei se sorru, murru, murene /

Ymmärrystä pidempää siltaa ei löydy.

Sitä pitkin pääsee / sinne, minne järki ei ulotu: /sydämen keskipisteeseen.

Yhteistä iloa, jaettuja jauhoja / suurempaa juhlaa on / turha kaivata:

vain anteliaat saavat hetken pitää sylissään / elämää, / sitä väkevää ja värisevää

Onnellisia ovat ne / jotka eivät pelkää / tulla lähelle / ja olla lähellä

             Tabermann Tommy (1947–2010): Lippu, teoksesta Alaston (2003)

kuva: Kirjatimpuri

Laskiaissunnuntai 11.2.

Pojat, joutuin kelkat, sukset temmaiskaa! Hei, nyt kelpo heilahdukset ottaa saa! Ylös jyrkänteelle tuonne! Vaaroissapa pojan luonne kestäväksi karkaistaan, kestäväksi karkaistaan.

Tyttösille täss’ on oiva kelkkatie, Liian jyrkkä, liian loiva ei se lie. Kelkka suoraan pysytelkää! Ällös, pikku Elli, pelkää, vaaraa täss’ ei laisinkaan! Vaaraa täss’ ei laisinkaan!

Vallan hauskaa! Laskiainen tullut on! Sehän vast’ ois laskiainen kunnoton, ken ei mennä huijottaisi kelkassaan ja toivottaisi pellavia pitkiä, pellavia pitkiä!

                      Laskiaisena, sävel: P. J. Hannikainen, sanat: O. Vuorinen

kuva: Kirjatimpuri

Runebergin päivä 5.2.

Runeberg Johan Ludvig (1894–1877): Vänrikki Stoolin tarinat (Fänrik Ståls sägner), 1848 ja 1860.

Runeberg Fredrika (1807–1879): Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä - Kertomus isonvihan ajoilta, Fru Catharina Boije och hennes döttrar), suom. Tyyni Tuulio, ilm. 1881, ilm. ruotsiksi vuonna 1858.

Virtanen Leena - Pelliccioni Sanna: Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen Puutarha (sarja: Suomen supernaisia 4)